Tänään ehdin
taas olla Monan kanssa parin tunnin ajan. Tomilla on tällä viikolla taas pitkiä
päiviä, joten aikaa riittää Monalle :)
Tänään me ei
tehty mitään erikoista, tavattiin Monan asunnolla töiden jälkeen ja laitettiin
ruokaa. Tehtiin jälkkäriksi vohveleita kermavaahdon ja jätskin kera, mun on niin pakko saada oma
vohvelirauta! Tosin bikinikuntoa en tätä menoa saavuta kesäksi. Katseltiin siinä
syödessä netistä Monan mahdollisten tulevien opinahjojen nettisivuja. Kaikki
vaikutti niin kiinnostavalta, toivon ihan hirveästi että Mona pääsee
opiskelemaan! Mona tosin pelkää olevansa liian vanha aloittamaan koulun :D
Katseltiin
myös mun kirjastosta lainaamia matkaoppaita mun ja Tomin tulevaa lomaa varten.
Mona on vähän kade, ja sanoi että meidän pitäisi lähteä kahdestaan jonnekin
joskus. Se olisikin ihanaa, toteutus on vaan äärettömän hankalaa. Miten mä
selittäisin Tomille ulkomaanreissun? Salaa ei ulkomaille voisi lähteä, senhän
huomaisi heti puhelinlaskusta jos Tomi mulle sinne soittelisi. Tosin ollaan
Monan kanssa mietitty jotain kotimaanreissua, se onnistuisikin paljon
helpommin. Tomi on niin usein pitkiä aikoja poissa kotoa, että ei se mitään huomaisi.
Ja voinhan mä sitä paitsi sanoa meneväni vaikka jonkun työkaverin kanssa
pienelle reissulle. Tomi ei tunne mun työkavereita juuri ollenkaan.
Käytiin Monan
kanssa myös vaatekaupoissa. Tarvitsen tietenkin uusia vaatteita matkalle :)
Jotain jännääkin tapahtui… Mona piti mua hetken aikaa kädestä kun käveltiin
kauppakeskuksessa! Ehkä viitisen minuuttia, vaikka pidemmältä ajalta se tuntui.
Sydän hakkasi kamalasti ja pelkäsin koko ajan että joku tuttu näkee. Tietenkin
tyttökaverit voi pitää toisiaan kädestä kiinni muuten vaan, mutta jäisikö
tarkkasilmäiseltä tuttavalta huomaamatta mun ja Monan syvemmät tunteet? Onneksi
kukaan ei kuitenkaan nähnyt (uskoisin ainakin), ja oli mukavaa olla tavallaan
julkisesti yhdessä ja pidellä kädestä. Voisi useamminkin tuollaista harrastaa.
Tosin ei saa ruveta liian varomattomaksi…
Odotan lisäää postauksia! :)
VastaaPoistaKiitos kommentista, kiva kun kiinnostaa :)
Poista