Teen pienen
välipäivityksen, kun olen niin innoissani huomisesta. Tomi menee pitkästä aikaa
viettämään kunnollista poikien saunailtaa, ja mulla on näin ollen koko ilta
aikaa olla Monan kanssa! Päätettiin jo, että mennään yhteen baariin, jossa on teemailta.
Ei kauheen usein päästä yhdessä juhlimaan, joten tälläsistä tilaisuuksista
otetaan kunnolla ilo irti.
Ajateltiin
myös, että mä menen Monan luo yöksi baarireissun jälkeen. Tomi on kuitenkin
aamuun saakka kaverinsa luona, ja mä kyllä keksin jonkun tekosyyn miksi en ole
kotona. Luulen, että me ollaan baarissa kahteen tai kolmeen, ja mennään sen
jälkeen hakemaan pizzat ja syödään ne romanttisesti Monan luona :) On niin
ihanaa, kun mä ja Mona saadaan olla kuin oikea pariskunta vähän pidempäänkin
kuin tunnin tai pari kerrallaan. Monan kanssa on ihana nukkua :) Sovittiin
myös, että kumpikaan ei huomenna juo
mitään älyttömiä määriä, että voidaan tosiaan viettää laatuaikaa vielä
baarireissun jälkeenkin.
Teen sitten
hehkutuspostauksen siitä, kuinka ihana perjantai oli!
sääliksi käy ukkorukkaas...
VastaaPoistajokaisella on oikeus mielipiteeseen. jokainen tekee kuitenkin elämässä omat valintansa, ja minä olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen. minulla ja tomilla on kuitenkin hyvä suhde, vaikka ulkopuolisen on varmaan helppo kuvitella että ei ole.
Poista