Kävin tapaamassa Monaa ekaa kertaa matkan jälkeen. Voin
kertoa että se oli ihanaa! Kauhea ikävä oli ehtinyt tulla. Ja sain annettua
tuliaiset, joista Mona todellakin tykkäsi. Tunnen hänet selkeästi hyvin :)
Ilmakin oli mitä kaunein, joten lähdimme kävelemään joen varteen ja samalla
kerroin matkakuulumisia.
Mona vaikutti olevan iloinen puolestani, kun kerroin kuinka
ihanaa Tomin kanssa oli. Siinä olisi ollut täydellinen tilaisuus kertoa
kihlauksesta, mutta en kertonut. Olin jo päättänyt olla kertomatta, enkä olisi
edes tiennyt miten saisin asian sanotuksi. Meillä oli niin mukava ja
romanttinen löhöilyiltapäivä yhdessä, etten halunnut pilata sitä. Kaipa mun on
jossain vaiheessa kerrottava asiasta.
we<3it.com |
Yksi syy siihen miksi en kertonut kihlauksesta on se, että
Monalla oli omaakin tunnustettavaa. Sillä oli matkan aikana ollut yhden illan
juttu. Onhan Monalla siihen oikeus, mutta silti se kertoi asiasta silleen
häpeillen ja oli pahoillaan. Myönnän olevani hiukan mustasukkainen, mutta en
voi puhua siitä ääneen, vaikka mieli tekisi, sillä itse olen Tomin kanssa.
Tässä blogissa voin kuitenkin myöntää että mulla on vähän
paha mieli. Monalla saa olla muitakin, kunhan mä oon ainut jonka kanssa se on
tavallaan yhdessä. Mutta tällä kertaa se yhden illan juttu oli sellaisen naisen
kanssa jonka tunnen. Tai tiedän pikemminkin, me ei olla varsinaisesti ystäviä.
Hän on tuttu eräästä koulusta. Nyt on kurja olo, koska tunnen alemmuuden
tunnetta :( Mietin väkisinkin, olisiko Mona mieluummin tuon tytön kanssa, sillä
hän opiskelee alaa jolta tulee saamaan hyvät tulot, on kaunis ja laiha, sekä
mukava ja älykäs. Jos olisin sinkku ja haluaisin kunnollisen suhteen naisen
kanssa, niin yrittäisin häntä varmaan itse.
Tämä on yksi tällaisen elämäntilanteen ongelmista. Haluan
olla Monan kanssa, mutta en halua jättää Tomia. Haluan Monalle hyvää, mutta en
halua päästää hänestä irti. Mona voisi olla onnellinen esimerkiksi juuri tuon
naisen kanssa, mutta haluan itsekkäästi että vain mä voin tehdä hänet
onnelliseksi. Sekavaa, tiedän sen.
Kaipa tämä tästä ohi menee, Mona ainakin vakuuttaa
välittävänsä musta kaikkein eniten, eikä vaikuttanut siltä että tuo yhden illan
juttu olisi vähentänyt hänen haluaan olla mun kanssa. Pitää yrittää keskittyä positiiviseen. Nyt kun vielä uskaltaisi kertoa kihlauksesta...
Kyllä sää pystyt siihen! Ehkäpä uutinen satuttaa Monaa, mutta salailu satuttaa varmasti enemmän kun saa lopulta tietää kuitenkin.
VastaaPoistaTsemppiä kovasti! Kyllä asiat järjestyy. :)
Kiitos tsemppauksista, varmasti saan asian sanotuksi kun vaan päätän niin :)
PoistaKyllä se siitä järjestyy. Sisua ja oikeaa ajoitusta vaativa asia, mutta kyllä sä pystyt. Ja olet järkevä nainen blogisi perusteella. Mutta tuskin Mona kauhean tosissaan oli tuon tytteröisen kanssa, koska jos sen tapahtuneen kertominen tuotti vaikeuksia ja epämieluisia tunteita. Kyllä sillä silloin on paljon enemmän tunteita sinua kohtaan kuin sitä tylleröistä. Eipä muuten tuollaista tunnetilaa olisi muuten tullut. Että älä tunne ala-arvoisia tunteita, ulkoisesti se voi olla vaikka mitä, mutta sisältä, aaahhh - loskaa lumella. :P
VastaaPoistaHaluaisin pitää itseäni ainakin jollain tasolla järkevänä, kiva että blogista on välittynyt sellainen kuva :) Ja kyllä uskon vakaasti että mä olen Monalle tärkein, tuskin me muuten enää oltais yhdessä. Vähän tuntuu vielä epävarmalta, mutta sisimmässäni tiedän ettei siihen ole syytä.
Poista