Anteeksi hieman pidempi hiljaisuus. Viime viikolla vaan
tapahtui jotain hyvinkin odotettua, mutta aivan ennen aikojaan. Mun ja Tomin
ihana kummityttö syntyi kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ja lähettiin sitten
heti katomaan uutta tulokasta. Tomi sai vaihettua työvuoroja niin, että
päästiin useamman päivän kyläilylle. Vierailtiin ensin sairaalassa ja jäätiin
pariksi päiväksi Tomin vanhempien luokse, että päästiin sitten helposti vaavia
vastaan, kun se pääsi kotiin.
Opettelin lisääämän kuvia! Kuvat we <3 it. |
Mulla oli niin ihanaa! Rakastan lapsia ihan hirveästi ja
meinasin jossain vaiheessa opiskella joksikin tarhatädiksi. Olen niin otettu,
että just meidät valittiin kummeiksi. Mulle on suuri kunnia, että saan olla näin
tärkeässä osassa pienen lapsen elämässä. Voi olla, että muhun iskee tän jälkeen
oikeen kunnon vauvakuume. Kyllä mä jo tavallaan haaveilen lapsista, mutta
tiedän ettei ne millään sopisi nyt mun elämäntilanteeseen. Haluaisin kans ensin
naimisiin, ei mulla varsinaisesti ole siihen mitään sen suurempaa syytä. Se
vaan tuntuu jotenkin oikealta.
En malta odottaa, että vaavi kasvaa isommaksi ja se saa
tulla meille hoitoon ja voidaan leikkiä yhdessä prinsessaleikkejä :) Menen
varmaan heti huomenna ostelemaan vauvanvaatteita ja leluja. Ja nyt mulla on
taas hyvä syy ostaa uusi mekko, täytyyhän kummin nyt olla edustava
ristiäisissä. Voisin tietty ettiä senkin meijän matkalta, johon on enää pari
viikkoa aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti